Viime syksynä käytiin heittämässä pieni reissu Kuusamossa.
Yövyttiin hotellissa ja aamulla lähdettiin ajelemaan Pähkänäkallion alueelle, Karhunkierroksen reitille, autolla vähän metsäautoteitä pitkin oikoen - ja tarkoituksena kalastella Kitkajoella ja viettää kiva päivä luonnossa.
Kaikki oli ihan normaalia.
Kalasteltiin hetki, tehtiin tulia ja siinä puuhastellessa puukko lipsahti kädestä suoraan pikkurillin ja nimettömän väliin.
Syvä pistohaava.
Ja verta tuli heti kunnolla.
Saatiin paikallisesti sidottua se maastossa ja ajateltiin ensin, että kyllä tämä tästä rauhoittuu. Jatkettiin vielä kalastelua tunti-pari.
Mutta aina kun katsottiin sidettä: veri pulppusi edelleen samalla tavalla kuin alussa.
Siinä kohtaa loppui retkeilyfiilis aika nopeasti.
Lähdettiin kiireellä Kuusamon terveyskeskukseen, jossa haava tikattiin lopulta kuntoon.
Ja vaikka tilanne oli lopulta “vain” muutaman tikin reissu, yksi ajatus jäi hyvin vahvasti mieleen:
tuo oli helppo tilanne ratkaista vain siksi, että auto ja terveyskeskus olivat suhteellisen lähellä.
Jos sama olisi tapahtunut oikeasti syrjemmässä erämaassa, huonossa säässä tai useamman päivän vaelluksella ilman nopeaa siirtymistä, tilanne olisi ollut heti aivan eri.
Useimmat ongelmat luonnossa eivät ala isoina katastrofeina.
Ne alkavat pienistä virheistä, huonosta tuurista tai hetkestä jolloin keskittyminen herpaantuu.
