 |
 |
 |
|
|
|
IKONINEN MASSIVE ATTACK ESIINTYY TOUKOKUUSSA HELSINGISSÄ |
|
Suomessa edellisen kerran 10 vuotta sitten nähty brittiläinen elektronisen musiikin suuruus Massive Attack konsertoi Helsingin Veikkaus Arenalla keskiviikkona 27. toukokuuta osana Massive Attack Live 2026 Euroopan-kiertuettaan.
Bristolin klubeilta 1990-luvun lopussa koko maailman tietoisuuteen nousseen Massive Attackin elektroninen musiikki on yhdistelmä jazzia, hip hopia, rockia ja soulia. Yhtyeen kansainvälinen läpimurto tapahtui jo debyyttialbumilla Blue Lines (1991), jota pidetään modernin elektronisen musiikin yhtenä merkittävimpinä teoksista. Menestystä seurasivat albumit Protection (1994) ja synkkäsävyinen Mezzanine (1998), jonka hiteistä Teardrop ja Angel nousivat yhtyeen tunnetuimpiin.
Massive Attack on julkaissut kaikkiaan viisi studioalbumia, jotka kaikki ovat myyneet kultaa tai platinaa. Lisäksi yhtye on tunnettu vahvasta yhteiskunnallisesta ja poliittisesta aktiivisuudestaan, mikä näkyy niin musiikissa kuin visuaalisissa tuotannoissaankin.
Yleisön ja kriitikoiden suosikkina aina debyyttialbuminsa julkaisusta pysynyt Massive Attack on ilmoittanut sosiaalisessa mediassaan julkaisevansa uutta musiikkia vuoden 2026 aikana!
Ennakkomyynti My Live Nation -jäsenille käynnistyy to 26.2. klo 10!
|
|
KONSERTTI:
Massive Attack (UK):
Massive Attack Live 2026
Ke 27.5.2026 Veikkaus Arena, Helsinki
Ovet klo 18.30, ikäraja S
LIPUT:
Myyntiin pe 27.2. klo 10
Virallinen lipunmyyjä: Ticketmaster |
|
| |
|
| |
 |
|
|
 | |
 | |
 | |