Olen nyt kolmen viikon ajan kärsinyt hermokivuista – vasemmasta pakarasta takareiteen ja pohkeeseen asti.
Aamut ovat pahimpia. Sängystä nouseminen tuntuu kuin labyrintiltä, jossa jokainen väärä käännös lähettää sähköiskun pakaraan.
Päivän mittaan olo onneksi helpottaa, kun pysyy aktiivisena.
Pitkät paikallaanolot ovat myrkkyä, joten yritän pitää kehon liikkeessä – sen verran kuin se antaa myöten.
Miten tähän päädyttiin?
Pelasin padelia useita päiviä putkeen, kunnes alaselkä jämähti kesken pelin. Seuraavana aamuna olin notkea kuin rautakanki.
Siitä alkoi urheilutauko ja kuntoutusjakso. Lämpöpakkaus, kevyet lantion ja alaselän liikkeet, ja ennen kaikkea – kävely. Se on ollut paras lääke tähän mennessä. Ja totta kai kävelen paljasjalkakengillä.
Liikkuminen on edelleen hidasta ja kankeaa. Pitkittyneenä hermokivut ovat turhauttavia, mutta ovat opettaneet myös rauhallisuutta.
Mulla on nyt syy hidastaa. Olla itselleni armollisempi. Kuunnella kehoa.
Ei ole kiire. Hengitä.
Pakko kai se on rauhoittua, kun ei meinaa sukkia itse jalkaan saada. 😅
Ironista kyllä – tein juuri ennen tätä videon “kivun hyväksymisestä.” En julkaissut sitä… ehkä olisi pitänyt.
Nyt saan harjoitella omia oppejani käytännössä. Ei auta kuin hyväksyä ja mennä toiveikkaana eteenpäin.
- - - - -
Kivun myötä keho nousee pakotetuksi prioriteetiksi.
Pidä huolta kehostasi, ennen kuin se pakottaa sinut pysähtymään.
Keho puhuu – ensin se kuiskaa… sitten se huutaa niin kovaa, ettet voi enää olla kuulematta.
– Henry
Kipukaupan perustaja